Kyläyhdistysken kevätkokous

KAIKILLE AVOIN KOLHON KYLÄYHDISTYKSEN KEVÄTKOKOUS

Liidan Kievarissa maanantaina, 13.3.2017 klo 19.00

Esillä sääntömääräiset asiat, eli vuoden 2016 tilinpäätös, toiminnantarkastajien lausunto ja vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle.

Toivomme myös kokouksen käsiteltäväksi ideoita ja aloitteita liittyen kylämme toimintaan ja viihtyisyyteen. Aloitteita voi jättää kirjastoon tai ottamalla hallituksen jäseniin yhteyttä.

KAHVITARJOILU

Lämpimästi tervetuloa kokoukseen!

 

Järjestää: Kolhon kyläyhdistys ry

Kolhon kulkuri 2017

Vuoden 2017 Kulkuriksi valittiin yksimielisesti kaksi vuotiaana Kolhoon muuttanut Teuvo Lehto. Hän on Kolhon kyläyhdistys ry:n perustajajäsen ja on siitä asti toiminut aktiivisesti hallituksen jäsenä ja ottanut ahkerasti osaa kokouksiin ja muihin tapahtumiin.Teuvo on aina ollut valmis, kun ollut kyseessä yhdistyksemme järjestämät talkoot eri kohteisiin. Hän on toiminut monia vuosia kolholaisten edustajana kunnallispolitiikassa sekä seurakunnan eri luottamustehtävissä. Tällä hetkellä Teuvo on mukana Kolhon Eläkkeensaajien toiminnassa ja laulaa Kolhon kyläkuoron riveissä.

Kolholaisten vastine kirjastoasiassa

kirjasto

Kolhossa asuu 1350 veroja maksavaa asukasta. Kunnan kaikille asukkaille on tarjottava tasapuoliset palvelut. Lähipalvelut, joihin kirjasto kuuluu on säilytettävä. Lisäksi oman kirjaston nykyisten palvelujen puolesta on otettava alla olevat seikat huomioon:

* Etäisyydet Vilppulan (15 km) ja Mäntän (20 km) kirjastoihin ovat liian pitkät.

* Huonot joukkoliikenneyhteydet eivät puolla näiden käyttöä.

* Kolhossa on kirjastolla asianmukaiset tilat, joiden tyhjilleen jättö ei puolla säästöjen kannalta. Kiinteistö on pidettävä (mahdollisesta?) kirjaston lakkauttamisesta huolimatta lämpimänä.

* Kolhon kirjastolla on pitkät historialliset perinteet, arvioisin että yli 65 vuotta.

* Kolhossa on ala-aste, jonka opettajat opastavat oppilaita kirjaston käyttöön. Näinä päivinä olemme saaneet tietoa siitä, kuinka nuorilla on oppimisvaikeuksia juuri lukemisen osalta.

* Kolhon päiväkodin henkilökunnan taholta on laadittu puoltolause kirjaston puolesta.

* Kirjasto on aktiivien kolholaisten tärkeä olohuone, jossa kirjojen lainaamisen lisäksi käydään lukemassa päivän lehdet. Siellä on pidetty ja pidetään taide- ym. näyttelyitä, askartelu- ja käsityökursseja. Lukuisat ovat olleet ne runoillat ja muut yleisötapahtumat, joissa tuolit ovat miltei loppuneet kesken.

* Kirjaston nettimahdollisuuksia/Wlan-yhteyttä käyttävät peruskolholaisten lisäksi paljon myös kesäasukkaat, maksaen esim. laskujaan.

* Kirjastossa on maksullinen kopiointi/skannauspalvelu sekä kuntosalin avaimen vuokraus.

* Kirjastossa on pidetty myös vapaaehtoista englanninkielen piiriä.

* Kirjasto toimii epävirallisena info-pisteenä, josta kesäasukkaat ja paikkakunnalle muuttaneet saavat asianmukaista opastusta.

* Kirjaston ilmoitustaulu on kaupungin tiedotteiden virallinen ilmoitustaulu.

* Mielenkiinnolla odotamme uutta kirjastolakia, josta oli kirjoitus AL:n 28.11.2016 numerossa. Tulevassa laissa määritellään kirjastojen tehtävät ja merkitys kansalaisyhteis-

kunnan, demokratian ja sananvapauden puolustajana ja edistäjänä.

* Yhteenvetona edellisistä: Paikkakunnalla toimiva kirjasto on koulun, pankin ja kauppaliikkeiden, kuntosalin ym. palvelujen ja eri yhdistysten järjestämien harrastus-

mahdollisuuksien ohella merkittävä palvelu asukkaille ja yksi osatekijä paikkakunnalle muuttamista aikovan toiveissa/tarpeissa.

EI KIRJASTOAUTOA KOLHON KIRJASTOA KORVAAMAAN!

Kolhon kyläyhdistys ry:n psta Tuula Juurakko

Talkoot jatkuvat vielä

HUOMIO, HUOMIO

TALKOOT JATKUVAT EDELLEEN

Maanantaina, 7.11. talkoolaiset keräsivät kaksi vaihtolavallista täyteen risuja ja rankoja, tämän jälkeen on kaadettu koivuja kokkoa varten ja uutta karsittavaa on tullut lisää kävely/pyörätien varteen muutaman henkilöauton peräkärryllisen verran.

Toivottavasti talkoohenkeä löytyy vielä, sillä keskiviikkona, 9.11. on tuotu uusi lava asemalle. Siitä viikko eteenpäin on aikaa siirtää loput risukasat lavalle. Tarvittaessa pyydetään lisäaikaa. Kokoa autoporukka ja lähde omatoimisesti talkoisiin!

Talkoolaisille tarjotaan kahvit & kahvileipää, nam!

Järj. Kolhon kyläyhdistys ry /talkooväki on vakuutettu

talkoot

Talkoot jatkuvat

RAIVAUSTYÖ KÄVELY/PYÖRÄTIEN VARRELLA ON SAATU PÄÄTÖKSEEN.

NYT TARVITAAN PERÄKÄRRYLLÄ VARUSTETTUJA AUTOJA SEKÄ TALKOOLAISIA KERÄÄMÄÄN OKSAT PERÄKÄRRYIHIN JA SIIRTÄMÄÄN NE ASEMALLA OLEVALLE VAIHTOLAVALLE.

ALUEELTA SAADAAN MYÖS KOKKOTARPEITA TULEVAA KOKKOTAPAHTUMAA VARTEN.

NYT SINULLA ON MAHDOLLISUUS VAIKUTTAA OMAN KYLÄN SIISTEYTEEN TULEVIEN TAPAHTUMIEN ONNISTUMISEEN.

VAIHTOLAVA NOUDETAAN KESKIVIIKKONA

9.11. JOTEN NYT TARVITAAN TALKOOLAISIA

PIKAISESTI.

Järj. Kyläyhdistys, jolla on talkoovakuutus

Tiedustelu

Kolhon kyläyhdistykselle on lähetetty aloite 6.6.2016, toiveena saada lapsille ja nuorille skeittipuisto Kolhoon.

Aloitteessa on ehdotus saada sponsorointina IKI-tehtaalta levyjä radan rakentamiseen talkoilla. Alueeksi ehdotetaan entistä jääkiekkokaukalon aluetta. Asiassa toivotaan omaehtoista aktiivisuutta esim. olemalla

yhteydessä IKI-tehtaaseen/rakennusmateriaali.

Tällä tiedustelulla kartoitetaan kiinnostusta kyseiseen harrastukseen sitoutuvasti, mikä tarkoittaa sitä, että jos riittävä määrä ilmoittautuu joko Susa Tuuralalle, puh. 040 733 3775 tai Tuula Juurakolle, puh. 044-256 4651, niin asiassa voidaan edetä kaupungin suuntaan. Sitoutuminen tarkoittaa sitä, että harrastajien vanhemmat ovat hankkeessa mukana myös sen mahdollisesti toteuduttua, osallistumalla jatkossa alueen/radan ja sen ympäröivän alueen suhteen. Tätä edellyttää kaupunki ja näin on menetelty esimerkiksi Kolho rantateatterin suhteen.

Onnea hankkeelle!